sunnuntai 26. tammikuuta 2014

VIIKKO 5 alkaa!

Hyvää alkavaa viikkoa 5A! Viime viikko meni meidän harjoittelijoiden osalta tutustumisen merkeissä, ja olipa hienoa tutustua näinkin mukavaan luokkaan. Tällä viikolla me harjoittelijat osallistumme opetukseen yhä enemmän, ja toivommekin, että otatte uudet opettajakokelaat innolla vastaan.

Viikon ajan järjestäjänä toimii Viola. Erityishuomiona tällä viikolla on omista tavaroista huolehtiminen.

Äidinkielessä opiskelemme lauseenjäsennystä. Myös omaa virtaustarinaa jatketaan.

Matematiikassa opimme jakamaan desimaalilukuja sekä päässälaskuna että allekkain.

Historiassa tutustumme Antiikin Kreikan tieteisiin ja taiteisiin.

Biologiassa jatkamme viime viikolla aloitettua Virtaukset-projektia. Viikonlopun aikana projektinne ovat varmaankin edenneet, ainakin ajatuksissanne, että saamme loppuviikosta nähtäväksemme hienon virtausgallerian. Tässä projektissa me jokainen asetamme tavoitteeksemme, että  omalta osaltamme olisimme viemässä ryhmän yhteistä tavoitetta eteenpäin. 

Kuvistunneilla voimme viimeistellä virtaustöitämme, että ne varmasti ehtivät perjantaiksi valmiiksi. Jokainen ryhmä asettelee omat puutyönsä eri puolille solua ja oman ryhmän työt tulevat aina yhteen paikkaan yhteisen otsikon alle. 

Teknisessä työssä pojat pääsevät työstämään talviolympialaisiin liittyvää projektia.

Uskonnossa on aiheena kaste.

Fykessä on keskiviikkona avaruusjakson arviointi. On kiintoisaa tietää, miten hyvin avaruusasiat on opittu.


Iloista tammikuista viikkoa kaikille!

perjantai 24. tammikuuta 2014

VIRTAUKSIA

Tällä viikolla tiistaina 5a- ja 5b- luokat kokoontuivat katsomoon Bredrich Smetanan Moldaun sävelten siivittämänä. Näytöltä seurasimme virtaavia puroja, jokia ja virtoja. Pian opettaja alkoi kertoa kehystarinaa kiireisestä hiukkasesta, jonka seuraan liittyy yhä useampia samankaltaisia. Virtaan ja virtaan, mutta mikä olen?
Oppilaat alkoivat pohtia, mikä kaikki voi virrata. Pian oppilaiden ideoista täyttyi fläppitaulu. Seuraavaksi aloimme keksiä tutkimusongelmia, eli mitä asioita kyseisistä virtauksista halutaan tietää. Kysymyksiä kertyi lähes kaksi fläppitaulullista. Oppilaille kerrottiin projektin tavoitteet ja aikataulu. Kotitehtäväksi annettiin pohtia kolme itselle kiintoisinta kysymystä virtauksista sekä aiheita, mistä haluaisi projektinsa tehdä.
Torstaina kuvaamataidossa lähdimme liikkeelle italialaisen taiteilijan Bruno Munarin puusta. Tätä kuvaa olisi mahdollisuus käyttää oman projektin alustana. Pohdimme, kuinka pieni ravintohiukkanen kulkee puun juuristosta latvaan ja kauimmaiseen oksaan asti. Missä kohden puun oksisto ja runko on oikein paksu, missä ohut, ja millä tavoin puu haaraantuu. Oppilaat saivat tämän jälkeen luoda omanlaisensa puut batiikkitekniikalla. Pohdittiin, voisiko mitään muita virtauksia kuvata puulla.
Kuvaamataidon tunnin jälkeen kokoonnuimme yhteen opiskelemaan aurasma- appin käyttöä. Oppilaille annettiin mietintämyssyyn, miten aurasmalla saataisin omat puujulisteet eläviksi.
Samalla oppilaat kävivät Teamup- työkalulla raahaamansa kuvansa kolmeen kiinnostavimpaan aiheeseen. Näin saatiin 15 aiheesta syntymään yhdeksän ryhmää, jotka alkavat tutkia eri virtauksia!


Jännityksellä odotamme ensi viikkoa, jolloin mielenkiintoisten virtausten tutkiminen ja raportointi jatkuu...

tiistai 21. tammikuuta 2014

LINKKI biologian tehtäviin

Hei kaikki!

Aloitimme tänään projektin, jossa tutkitaan erilaisia virtaussysteemeitä.

Tästä linkistä pääset tekemään tutkimuskysymyksiä!

 

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

VIIKKO 4

Päivä se vaan valkenee ja pakkaset paukkuvat! Oikein mukavaa viikkoa kaikille 5A- luokkalaisille.

Tällä viikolla saamme toivottaa neljä uutta harjoittelijaa tervetulleeksi luokkaamme, Tervetuloa siis Anna- Leena, Ville, Suvi ja Marko! Toivon mukaan mellä tulee olemaan oikein antoisat kuusi opiskeluviikkoa edessä!

Tällä viikolla meillä on järjestäjänä Samppa. Erityishuomiota kiinnitämme läksyjen merkitsemiseen ja viikkotavoitteiden huolelliseen pohdintaan. :)

Äidinkielessä opiskelemme nominien taivutusta ja partikkeleita.

Matematiikassa opitaan desimaalien kertolaskua päässä sekä allekkainkertolaskua.

Historian aiheena on viimeinkin kreikan sotivat kaupunkivaltiot sekä demokratia.

Biologiassa aloitamme projektin, jonka pohjalta alamme tutkia ihmisen biologiaa. Projektin nimi on "Virtauksia", ja siinä tutkimme erilaisia. Ilmiöitä, joita voidaan kutsua virtauksiksi. Pohdipa jo valmiiksi huomiseksi, mitkä kaikkia asiat voivat virrata ja millaisia tutkimuskysymyksiä voisimme keksiä virtauksista. Tämän projektin teemme yhdessä 5b:n kanssa.

Fyken aiheena ovat maan, kuun ja auringon keskinäiset liikkeet. Missä ajassa valo kulkee auringosta maahan? Milloin on täysikuu? Missä ajassa kuu kiertää maan ympäri? Miksi meillä on neljä vuodenaikaa? Jne. Jne...

Myös kuviksen aihe liittyy tavallaan virtauksiin. Tai ainakin siihen, millaisena mallina monet virtaukset voidaan esittää...

Uskonnossa aiheena on jumalanpalvelus.

Iloista työviikkoa kaikille!

 

 

torstai 16. tammikuuta 2014

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

VIIKKO 3

"Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi"- näin kuului entinen sanonta. Tänään 13. Tammikuuta on Nuutinpäivä, ja nyt alkavat härkäviikot ja reikäleivät, eli palataan juhlien jälkeen normaaliin arkeen. Meillä on tänä vuonna ollut niin hyvä kuuri, että viemme sen pois vasta iltamyöhällä Nuutinpäivänä.

Äidinkielessä opimme loput nominit, nimittäin numeraalit ja pronominit sekä opiskelemme myös nominien taivutusta. Haluatko oppia tällä viikolla muistamaan niiden nimet, luettelemaan esim. kymmenen numeraalia ja kaikki pronominit tai tunnistamaan numeraalit ja pronominit vai haluaisitko osata vielä taivuttamaan kaikki nominit eri sijamuodoissa? Miten toimit, että oppisit sanaluokat parhaiten?

FYKE: ssä teen padletiin tutkielman omasta planeetasta, sekä otan selvää, miten avaruutta tutkitaan sekä millainen maapallomme on ja miten se kiertää avaruudessa.

Historiassa opiskelemme nyt Kreikan sotivista kaupunkivaltioista ja kansanvallasta. ( Kpl 14)

Meillä on matematiikkaa vasta keskiviikkona ensimmäisen kerran tällä viikolla, koska huomenna meillä on kummitunnit liikennekasvatuksesta. Matikassa opiskellaan tuhannesosia, tilavuuden ja pituuden yksiköitä.

Kuviksessa tehdään talviaiheista maisemamaalausta.

Uskonnossa opitaan, mikä oli alkuseurakunta ja millaista elämä oli alkuseurakunnan aikaan.

Huomista liikennekasvatuskummitunteja lukuunottamatta viikko menee normaalin lukujärjestyksen mukaisesti. Tällä viikolla tarkkaillaan heijastimen- ja kypäränkäyttöä! Tarkistathan, että vaatteissasi ja repussasi on heijastin! Näin voimme näyttää esimerkkiä myös kummeillemme! :)

Muistetaanhan olla kivoja kummeja, ja erikoiskisa laitetaan siitä,

 

 

 

maanantai 6. tammikuuta 2014

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2014!

Päättyy joulu, vaikk' ei kenkään sois! Toivottavasti kaikilla on ollut ihana ja rentouttava loma! Sitä olikin yli kaksi viikkoa, ja ilmat ovat olleet poikkeuksellisen lämpimiä vuodenaikaan nähden. Mahtaakohan se olla merkki ilmastonmuutoksesta? Toivottavasti saamme vielä lunta ja kunnon talven tänne Pohjois-Suomeen. Amerikassa ainakin tuntuu olevan kunnon paukkupakkaset, samanlaisia ennustetaan Norjaan lähipäivinä. Tässä komea ilotulitusvideo uuden vuoden toivotukseksi!
Minä olen lepäillyt, viettänyt aikaa perheeni kanssa ja kuunnellut ja katsellut lastenlasten ihania jouluesityksiä, tehnyt jouluruokia ja pelannut kolmentuhannen palan palapeliä. Valitettavasti emme saaneet sitä (ihan) valmiiksi.
 Joululomalla olen myös paljon miettinyt, mitä kaikkea mukavaa viidennen luokan keväällä opitaankaan! Oikein mukavaa vuoden ensimmäistä työviikkoa (VIIKKO 2) kaikille. Järjestäjänä on Sonja. Tervetuloa maailman parhaaseen 5a-luokkaan harjoittelemaan Miina-Maria, Janne ja Paavo!