perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kirja-arvostelu Viivi V. Velho ja leijona

Olen lukemassa 175-sivuista Velho ja leijona-kirjaa. Olen vasta sivulla 25. Kirjan on kirjoittanut C.S. Lewis. Se on todella hyvä ja jännittävä kirja, jota aion lukea mahdollisimman usein. Olen vasta alussa, mutta tähän asti tapahtuneessa kirjan päähenkilö Lucy menee vaatekaappiin ja päätyy sitä kautta Narniaan. Narniassa hän tapaa herra Tumnuksen, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi aasi. Suosittelen kirjaa kaikille kouluikäisille! Kirja on fantasiaa jännitystä.

 

Kirja-arvostelu Sonja

Olen lukemassa kirjaa, jonka nimi on Susikoira Roi ja kahvilakeikka. Kirjan on kirjoittanu Jorma Kurvinen. Olen vasta sivulla 11, koska aloitin kirjan lukemisen vasta. Kirja on seikkailua ja jännitystä. Suosittelen kirjaa kaikille, lukemani perusteella. Kirja on tosi hyvä kirja. Kirjan päähenkilöt ovat Tomi ja Roi.

 

Kirja-arvostelu

Olen lukemassa 178 sivuista Hopeinen tuoli kirjaa. Kirjan on kirjoittanut C.S. Lewis. Olen vasta sivulla 9, niin en tiedä onko kirja hyvä. Päähenkilö on Jill, jota kiusataan koulussa. Suosittelen kirjaa kaikille, vaikka olen vasta sivulla9, mutta se on alusta hyvä. Kirja kuuluu Narnia-sarjaan.


 

Kirja Esittely. (Saku)

Kirjan nimin on Kauhumaa:Tohtori mielipuoli. Kirjailia on R. L. Stine. Olen lukenut kirjaa 96 sivulle asti. Kirja on jännittävä. Sivu henkilöitä on robby ja sam

 

 

RISTO RÄPPÄÄJÄ JA NUUDELIPÄÄ

Luen parhaillaan Risto Räppääjä ja nuudelipäätä. Sen kirjan on kirjoittanut Sinikka ja Tiina Nopola. En ole vielä kerrennyt lukea ollenkaan mutta nytten ensi viikolla aion alkaa lukemaan kiejaa ennemmän.

 

Susikoira Roi ja ilmiantaja

Luen kirjaa jonka on tehnyt Jorma Kurvinen.

 

Kirja Esittelyni Remeksen Riskirajasta

Kirjan nimi on Riskiraja ja kirjailija on Ilkka Remes. Olen lukenut tätä kirjaa 52 sivua tämä on todella jännittävä kirja ei ole vielä kovin paljoa tullut jännitystä mutta sitä tulee olemaan paljon. Päähenkilö on Aaro ja sivuhenkilöitä on Niko Aula, Klimov, Aaron Isoäiti, Tero, Aaron Pappa. Suosittelen tätä kirjaa kaiken ikäisille aivan mahtava kirja!!

 

Kirjan arvoistelu (Arttu)

kirjan nimi: Goosebumps Kauhumaa, Monsterinverta aamiaiseksi.

Kirjailia: R.L. STINE

Kirjasta kuva:

Kirjassa ei ole runoutta ja kirjassa on jännitystä

Olen lukenut tällä hetkellä 148 sivua kirjasta, kirja on tosi jännittävä ja jos sitä lukee pari sivua niin siihen kiinostuu hyvin, Päähenkilö on nuori poika joka harrastaa uintia, hänen nimi on Matt. Suosittelen kirjaa kaikille, 5/5!!

 

Susikoira Roi ja vaihto-oppilas

Luen nyt Jorma Kurvisen kirjaa, Susikoira Roita. Luen 15 eli tämän kirjasarjan viimeistä Roi kirjaa joka on Susikoira Roi ja vaihto-oppilas. Tämä kirja on tosi hyvä ja hauska! Suosittelen kirjaa kaikille nelos ja vitos luokkalaisille. Kirjan tarina suorastaan tempaa mukaansa ja kirjaan on hyvä keskittyä koska tarina on hyvä. Kirjassa ei ole varsinaisia lukuja,vaan koko kirja on pelkkää samaa tarinaa. Kirja on koirakirja. Olen tässä kirjassa sivulla 18. Kirja kertoo Tomista ja hänen koirastaan Roista. Tomin kouluun tulee vaihto-oppilas Debbie, joka on kotoisin Amerikasta. Hän ei heti sopeudu kaikkeen. Tässä kirjan takakannesta vähän tarinaa: Tomi on iloinen ystävänsä Soikkelin puolesta, ja samalla kateudesta vihreä. Soikkeli saa nimittäin asua kaksi kuukautta kummitätinsä loistolukaalissa aivan yksin. Todellista unelmaelämää!

Susikoira Roi kirjat ovat yksiä parhaimmista kirjoista. Suosittelen todellakin kaikille neljäs ja viidesluokkalaisille tytöille ja pojille! Tämä on ihan paras kirja! Ja hauska!

 

Kirja esittely

Olen aloittanut mahtavan kirjan nimeltä me rosvolat. Olen sivulla 34 ja siihen asti se on ollut mahtava. Kirjailija on sini kolu joka on mahtava kirjailija. Kansikuvassa on valtava karkki säkki.

Me Rosvolat ja iso-Hemmin arkku (pulpettikirjan esittely)

Me Rosvolat ja iso-Hemmin arkku on Sini Kolun kirjoittama kirja. Mielestäni tämä kirja on jännityskirja, koska tässä on paljon jännittäviä kohtia. Alussa rosvot tekevät suunnitelmia. Henkilöitä on todella paljon. esim. Hele, Hurja-Kaarlo ja Kulta-Pete. Kirja on hauska ja välillä jännittävä.

Aleksi

 

Ponityttö ja yllätysvoittaja: Anette 5a

Luen kirjaa nimeltä ponityttö ja yllätysvoittaja. Kirjan on kirjoittanut Merja Jalo. Kuva kirjan kannesta on alla. Kirjassa on mukana seikkailua ja suurimmalta osalta hevostelua, joten kirja luokitellaan seikkailuun ja hevosiin. En lukenut nyt sivulle 12, ja alku näyttää mielestäni mielenkiintoiselta ja jännittävältä. Päähenkilönä kirjassa seikkailee tyttö Nea, joka on kirjassa luonteeltaan iloinen, mutta vaihtuu loppujen lopulta surullisemmaksi, mutta siihenkin on syy. Sivuhenkilöitä ovat esim. Lelle ja Joni, jotka ovat Nean kavereita. Loput henkilöt selviävät kirjassa vähän myöhemmin. Lukemaani asti kirja on todella hyvä ja mielenkiintoinen, joten suosittelen kirjaa enimmäkseen kouluikäisille tytöille. Kannattaa lukea kirja!

 

Untitled

Krjan pää henkilö on risto räppääjä joka asuu tätinsä rauha räppääjän kannssa.
Riston paraskaveri on nelli.
Nellin vanhemmat ovat osallistuneet pidä kiinni kukka rosta ohjelmaan,Risto ja rauha luulevat että Perhoset ova köyhtyneet koska he ovat vaihtaneet kaikki halvempaan.kirjan tekiät Sinikka ja Tiina nopola.Olen lukenut 4 sivua

 

RISTO RÄPPÄÄJÄ JA NUUDELIPÄÄ

Luen parhaillaan Risto Räppääjä ja nuuselipäätä. Sen kirjan on kirjoittanut Sinikka ja Tiina Nopola. En ole vilä kerrennyt lukea ollenkaan mutta nytten ensi viikolla aion alkaa lukemaan kijaa ennemmän.
Lukia: Milka

 

Kapteeni kalsari Samu-Ville

Kirjan nimi:Kapteeni kalsari ja professori poksu pöksyyn piinallisen puuhat.

Kirjailija:Dav Pilkey

 

Romantiikkaa kivaa toimintaa.

Olen lukenut hyvää kirjaa olen lukenut 153 sivua eli koko kirjan päähenkilönä oli kapteeni kalsari ja Erno Parta ja Huuko Hollins suosittelen tätä kirjaa tosi paljon tätä oli kiva lukea ja oli aika jännittävä kirja.

 

Tuliterä sammonvartiat

Hei, olen lukemassa kirjaa tuliterä saammonvartiat, ja olen lukemassa kirjaa sivulla 50.
Tykkään kirjasta todella paljon se on tosi jännä. Kirjan päähenkilöitä ja asioita ovat, Väinämöinen,Louhi ja Sampo. Kirjailia on kuuluisa Timo Parvela. Kirjoja on kolme osaa:  Tuliterä(1), Tiera(2) ja Louhi(3)Suosittelen kirjaa ainakin koko luokan poijille ! :)

Kirjaesittely: Perhoskesä

Nimi: Perhoskesä

Kirjailija: Anne-Marie Conway

Mistä saatu: GIRL:IT

Mikä aihe? Fantasia, draama, romantiikka..? Draama ja lievä huumori. Kenties myös fantasia..?

Olen sivulla: en ole vielä ehtinyt lukea

Kuvaus: Päähenkilö Becky löytää vanhan valokuvan hänen äitinsä sängyn alta, ja hänen elämänsä romahtaa. Hän löytää rauhan enää vain Perhospuutarhassa uuden ystävänsä Rosa Mayn seurassa. Mutta salaileeko villi ja arvaamaton Rosa Maykin jotain? Helteisen kesän kuumuudessa Becky kulkee ypöyksin pimeässä..

Hypnoottisen salaperäinen Perhoskesä on tarina kiihkeästä ystävyydestä ja vaarallisesta löydöstä.

 

torstai 13. maaliskuuta 2014

PULPETTIKIRJAN ESITTELY

Kirjoita tänne luokkablogiin lyhyt esittely omasta pulpettikirjastasi. Halutessasi voit vielä esitellä täällä, mitä muita kirjoja luit esim. hiihtolomalla. Käy senjälkeen katsomassa, mitä kirjoja muut oppilaat ovat lukemassa, ja käy kommentoimassa niitä, jotka olet lukenut.

Esittelystä täytyy käydä ilmi:

  1. kirjan nimi
  2. kirjailija
  3. kuva kirjan kannesta.
  4. Mihin kirjallisuuslajiin kirja kuuluu? Onko se runoutta, romantiikkaa, seikkailua, hevoskirjoja, fantasiaa, jännitystä vai miten luonnehtisit kirjaasi?
  5. Kirjoita, montako sivua olet nyt lukenut, ja millaiselta alku mielestäsi vaikuttaa. Voit kertoa päähenkilöstä, sivuhenkilöistä, ympäristöstä ja tapahtumakuluista muutamalla lauseella omin sanoin. Suosittelisistko kirjaa kenellekään lukemasi perusteella?
ESIM.
Luen parhaillaan Roald Dahlin mainiota nuortenkirjaa Matilda. Olen nyt sivulla 78, mutta tuskin maltan jättää sitä kesken. Tämä kirja on oikein humoristinen, mutta toisaalta surullinen nuortenromaani, joka on tavallaan seikkailukirja. Päähenkilö on kotonaan kaltoinkohdelluksi tullut Matilda-tyttönen, jolla osoittautuu olevan hieman yliluonnollisia kykyjä. Siinä on siis myös aimo annos fantasiaa. Suosittelen kirjaa kaikille, se on huikean huippujännittävä ja ennenkaikkea hauska keromus pienen tytön taistelusta hirmuaikuisia vastaan. Tutustupa vaan rehtori Thurnbulliin! Huh, mikä nainen! (Melkein kuin meidän ope, vai?) Kannattaa ehdottomasti lukea, täydet viisi tähteä!
                          Repa
Viikkoarviointi tehdään tällä viikolla tänne!

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Tavoitteet viikolle 11

Aion vetää syötteen ylä-boksin.

Uskonnossa aion oppia hyvin hautausta.

Aion tehdä hyvän esityksen historiassa.

Aion tehdä kuviksessa hienon piirustuksen.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

VIIKKO 11

Kaikkien aikojen lämpöisin hiihtoloma on ohitse! Itse sain hiihdettyä vain vaivaiset 16 km, koska loppuviikosta ladut olivat veden peitossa. Olin myös loppuviikon sairaana. Onneksi sain luettua monta hyvää romaania, tehtyä pitkiä kävelylenkkejä ja uitua, jopa hyisessä avannossa.
Tällä viikolla saamme kaksi uutta harjoittelijaa, Katin ja Karoliinan. Tervetuloa maailman mahtavimpaan 5a- luokkaan! Toivottavasti teillä on antoisa harjoittelujakso luokassamme.
Tiistaina on lasketteluretki Iso- Syötteelle.  Koululla meidän on oltava klo 7.45 ja kotiinpaluu on klo 18.00. Jokaisella pitää olla matkarahat tilitettynä, ennenkuin astuu bussiin. Kouluunjäävät tulevat kouluun klo 8.30. Heillä pitää olla mukanaan ulkoiluvarusteet, pulpettikirja ja sisäliikuntaan sopivat vaatteet.
Kaikille on infoa huomispäivästä klo 12.30!
Äidinkieli: Tällä viikolla on kaikilla oltava pulpettikirja omassa hyllykössään. Aina luettuamme kirjan, laitamme siitä vinkkauksen muille luokkablogin kirjallisuussivulle. Aloitamme lukukisan, ja kolme toukokuun loppuun mennessä eniten sivuja lukenutta saa pienen palkkion. :) Tämän tunnin lopussa saa käydä hakemassa kirjan, tai sitten voi tuoda kirjan kotoaan tai käydä Kaijonharjun kirjastossa ennen keskiviikkoa. Siis huomio, kaikilla on oltava lukukirja mukanaan keskiviikkona ja joka koulupäivä sen jälkeen!
Matikassa kertaamme murtolukuja, sekä harjoittelemme osan ottamista luvusta.
Fykessä katsomme oppilaiden liikkeestä ja voimasta tekemiä esityksiä ja teemme loppukoonnin tärkeimmistä oppimistamme asioista.
Historiassa aiheena on antiikin Rooman hallinto. Samalla kuuntelemme kahden ryhmän pikku esitykset.
Biologiassa jatkamme ihminen- projektia. Arvioimme myös tähän mennessä kirjoitettuja sivuja sopimiemme arviointikriteerien perusteella.
Uskonnossa kertaamme ja teemme pienen tiivistelmän ihmisen elämän merkkipaaluista, kasteesta, rippikoulusta ja konfirmaatiosta, ehtoollisesta, avioliitosta ja hautauksesta.
Kuviksessa harjoittelemme pikapiirrosta ihmismallista, Croquis- piirustusta. Saattaa olla, että Maija- opettaja tulee vierailemaan uuden vauvansa kanssa.
Millaisia oppimistavoitteita asetat itsellesi viidennen luokan loppukevääksi? Onko joitakin asioita, joiden eteen aiot ponnistella enemmän?
Hyvää kouluviikkoa kaikille!

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Hyviä vinkkejä hiihtolomalle

Jos sattuisi niin ikävästi, ettet pääsisi hiihtämään hiihtolomalla, niin kannattaa käydä kirjastossa ja lainata joku hyvä kirja! Muistathan viime syksyn lukupiirikirjoja, onko sinulla vielä joku niistä lukematta? Kysy myös kirjastonhoitajilta, he tietävät, mikä kirja just sinua voisi kiinnostaa!

Muista käydä muuten ulkoilemassa. Jos kaverit ovat lähteneet kauemmas lomille, voi lemmikkien ja kotiväen kanssa harrastaa monenlaista ulkoilua, tai vaikka uimahallissa käyntiä. Harvinaisen lämpöiset säät mahdollistavat myös talvipyöräilyn.

Jos nyt kuitenkin jämähdät sisälle tietokoneen ääreen, kannattaa kokeilla seuraavia tuttuja pelejä,

Muistathan sumdog.com pelit, siellä on taas kisa käynnissä!

Entä sanomapro.fi? Siellä voit pelata ainakin matikkaa ja äikkää.

Tuhattaiturin sivullakin on mukavia murtolukupelejä!

Näistä peleistä jää sinulle omaa pääomaa, toisin kuin monista muista.

Muista myös piirtäminen! Se vasta mukavaa onkin!

 

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Viikko 9

Kukahan on tämä viikon aiheeseen liittyvä henkilö?
Kukahan on tämä viikon aiheeseen liittyvä henkilö?

Nyt alkaa helmikuun viimeinen viikko, viikko 9! Tämän viikon perjantaina juhlimme Kalevalan päivää ja hiihtoloman alkajaisia. Voisiko mitenkään uskoa, että vuoden kylmin kuukausi on pian takana!
Tällä viikolla harjoittelijamme Suvi, Anna, Marko ja Ville pitävät viimeisiä tuntejaan. Harjoittelujakso on sujunut ihmeen nopeasti ja hienosti! Jatketaan samaan tyyliin!
Äidinkielessä syvennymme Kalevalan syövereihin. Jos jollakin on Kalevalasta erilaisia versioita kotona, niin niitä saa ilomielin tuoda kouluun. Tästä linkistä pääset tarkastamaan, onko tekstisi Kalevalamittainen.
Kirjoita Annan antama runoilutehtävä tänne!
Matikassa kertaamme ja opettelemme murtolukuja kunnolla. Aiheena olisi murtoluvun kertomista ja jakamista kokonaisluvuilla.
Historiassa jatkamme Rooman antiikin opiskelua. Mitä kaikkea Roomassa keksittiinkään jo ajanlaskumme alun aikoihin.
Fykessä ihmettelemme ja opimme, mikä saa aikaan liikkeen.
Biologiassa jatkamme Ihminen- projektia ja kirjoitamme kuvitettua kirjaamme. Oletko jo löytänyt paljon kuvia ja tietoja? Tällä viikolla opimme ainakin, mitä kaikkea ihmisessä on, että hän pystyy hengittämään. Entä millaisetkohan elimet vastaavat ihmisruumiin tiedonvälityksestä.
Kuvista on tällä viikolla vain yksi tunti. Silloin teemme olympialaistyöt valmiiksi ja naamiot ripustamme jo ennen sitä seinälle.
Mikähän aihe meillä mahtaakaan olla uskonnossa. Mieti, mikä taitekohta ihmisen elämässä kohtaa seuraavaksi!
Oikein reipasta ja innokasta viikkoa kaikille! Sitten ansaitulle lomalle!

 

torstai 20. helmikuuta 2014

Perjantai 21.2.2014

Linkki Kalevala-aiheiseen padletiin.
Socrativen huoneessa numero 312013 on Kalevala-aiheinen sanastovisa.
Linkki Kalevala-aiheiseen ristikkoon.

Biologia:
Linkki biologian padletiin (ruoansulatus).
Tietoa ruoansulatuselimistöstä.
Tietoa hengityselimistöstä.
Tietoa aivoista ja hermostosta.

Biologian kirjasen arviointikriteerit:
  - tietomäärä
  - kuvat (1-3 kpl. / osa-alue)
  - otsikointi
  - kuvatekstit
  - ilmaisu omin sanoin (ei suoraa kopiointia).

maanantai 17. helmikuuta 2014

Tässä on linkki luut ja lihakset -padletiin.

Samu-Villen tavoitteet viikolle 8

Aion opetella hyvin matikassa murtolukujen perehtymistä.

Aion opetella hyvin ihmisen ruumiin osat.

Aion opetella fykessä hyvin voimaa ja liikettä.

En aio myöhästyä tällä viikolla kertaakaan.

Aion tehdä hyvän talviolympialaisiin liittyvää asiaa.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Viikko 8


Voit unelmoida, luoda, suunnitella ja rakentaa maailman hienoimmat paikat, mutta tarvitset ihmisiä unelmiesi toteuttamiseen.— Walt Disney

Viikon tavoitteet:

Hiihtoloma lähestyy. Vielä kaksi viikkoa tiukkaa puurtamista, jonka jälkeen pääsemme ansaitulle lomalle hiihtelemään, pelailemaan ja viettämään aikaa läheistemme kanssa. Tällä viikolla käsittelemme äidinkielen tunneilla tiistaina suomen kielen eri murteita. Käsittelemme tällä viikolla myös vuoropuheluja ja Kalevalaa.Tiedätkö, millainen kirja Kalevala on ja kuka sen kirjoitti?
Matematiikassa jatkamme murtolukuihin perehtymistä. Nyt tutkimme murtolukujen laventamista, vertailua ja kertomista. Kaikki ovat todella tärkeitä taitoja, joten muistathan keskittyä tunneilla ja tehdä kotitehtävät huolella. Historian osalta jatkamme antiikin ajan tutkimista. Siirrymme Kreikasta Roomaan ja perehdymme mm. roomalaisten edistyksellisiin keksintöihin. Tiesitkö, että roomalaiset keksivät vesijohtoverkoston jo n. 300 eaa?
Biologiassa alamme tutkia ihmisen biologiaa. Tällä viikolla käsittelemme luut ja lihakset sekä ruoansulatusjärjestelmän. Montakohan luuta ihmisruumiissa mahtaa olla? Entä motako lihasta? FYKESSÄ opiskelemme voimaa ja liikettä. Mietipä, mitkä voimat saavat luistelijan tai kiekon liukumaan jäällä? Myös kuvataiteessa viikon aihe liittyy ihmiseen: olisikohan opettajalla mietittynä jotain olympialaisiin liittyvää?
Huomio!
Perjantaina meillä ei ole musiikkia, vaan musiikintunti korvataan hiihtoloman jälkeen perjantaina 14.3., kuten yhdessä sovittiin.

maanantai 10. helmikuuta 2014

5a-luokan UUTISIA

Tässä on linkki omaan sanomalehtipohjaasi. Tee siitä kopio. 

 Anna kopiolle nimeksi  Norssin_5AOMANIMI



Tiistain 11.2. kirjoitelma

Viime viikolla opimme, että sanomalehdessä on eri osastoja kuten kotimaa, ulkomaat, talous, urheilu, kulttuuri ja mielipidepalsta. Kirjoita juttu itsellesi sopivasta aiheesta ja otsikoi se nasevasti. Voit myös lisätä kuvia tai grafiikkaa. Päästä mielikuvituksesi valloilleen tai kirjoita puhdasta faktaa. Muodostakaa ryhmiä samalle osastolle kirjoittavien luokkatovereiden kanssa ja arvioikaa kirjoitustenne kieli- ja ulkoasua.

Tässä linkki dokumenttipohjaan, jota voit käyttää lehtijuttusi luomiseen: http://bit.ly/1bOj9Mj
Talleta dokumentti tietokoneelle, jotta pystyt muokkaamaan sitä  (File -> Download as...) Kun olet valmis, tulosta kirjoitelmasi. Lopuksi jutuista kootaan luokan yhteinen lehti. 

Valmiit linkit iltapäivän kirjoitelmatunnille:

Alen                                     Akseli
Anette                                  Aleksi                         
Arttu                                     Kiia
Matias                                  Venla
Samppa                               Viola
Sanni                                   Saku
Sonja                                   Milka
Tommi                                 Olli
Tuomas                               Samu-Ville
Viivi_V                                 Viivi L.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

VIIKKO 7

Päivän mietelause:

AAMUN AJATUS

Sinulla voi olla tottumuksia, jotka heikentävät sinua.

Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi,

mutta ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen.

-Sokrates

Kiitokset kaikille huikeista tuloksista UNICEF-kävelystä! Ainakin tänä vuonna tuli ennätysmäärä kierroksia luokallemme! ELÄKÖÖN! Päivä oli muutenkin mukava ja iloinen.

Tällä viikolla on paljon mukavaa ja innostavaa tiedossa! Äidinkielessä meillä on kirjoitelma aiheesta uutinen. Mieti jo valmiiksi, mistä uutisesta haluaisit kirjoittaa. Haluatko kirjoittaa kulttuuria, tiedettä, urheilua, politiikkaa, koti- vai ulkomaan uutisia, uutisia omasta elämästäsi vai koko maailmaa koskevia uutisia? Kirjoitelma kirjoitetaan tiistaina! Matematiikasta on tiistaina koe, olethan muistanut harjoitella reippaasti? Meneilläänhän on juuri sumdog-kisa, ja näyttää siltä, että vasta viisi oppilasta on kisassa mukana. Kisa päättyy tänä iltana, joten vielä ehdit! Keskiviikkona meillä alkavat jo mukavat murtoluvut!HISTORIASSAKIN on tällä viikolla keskiviikkona arviointi. Arviointi koostuu itsearvioinnista, pariarvioinnista sekä opettajan laatimasta pareittain tehtävästä kokeesta.

Biologiassa opiskelemme elämän keski- ja uutta aikaa. On kiintoisaa tietää, millaisia tuloksia tiedemiehet ovat saaneet miljoonien vuosien takaisista asioista. Perjantain biologian tunti meneekin "vanhojen" tansseihin.

FYKESSÄ opiskelemme, miten vesiä voidaan puhdistaa.



KUVIKSESSA teemme valmiiksi kreikkalaiset naamiomme.

TORSTAINA koulussamme on penkinpainajaiset, eli penkkarit klo 9.30. B-ryhmäläisetkin halusivat tulla silloin kouluun matikantunnille klo 9.30 ja vastaavasti perjantaina klo 9.30.

PERJANTAINA ON TIETENKIN MYÖS YSTÄVÄNPÄIVÄ, MUISTAMMEHAN YSTÄVÄÄ JOKA PÄIVÄ!









 

 

torstai 6. helmikuuta 2014

UNESCO-PÄIVÄ LAUANTAINA

 Lauantai, helmikuun 8. päivänä, on koulupäivä kello 8.30-12.30.

Silloin vietämme Unesco-päivää. Tämän koulupäivän alussa luokissa pohditaan ja ideoidaan Unesco-koulumme erilaisia toimintamuotoja. Keskeisenä tapahtumana päivässä on UNICEF-kävely. Kävelysuoritustaan varten oppilaat hankkivat itselleen lähipiiristään sponsoreita. Kiitos jo etukäteen kaikille tapahtumaan eri tavoin osallistuneille ja sitä tukeneille sponsoreille!
UNICEF-kävelystä on koteihin jaettu erillinen tiedote viikolla 5. Vielä kertauksena tapahtumaan liittyen: UNICEF-kävely on koulun yhteinen liikuntatapahtuma, jossa yhdistyvät liikunta, yhdessä tekeminen ja muiden auttaminen. UNICEF-kävelyn avulla oppilaat voivat auttaa köyhempien maiden lapsia kouluun ja oppivat ymmärtämään, miten omilla teoilla voi vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Ennen tapahtumaa oppilaat hankkivat lähipiiristään sponsoreita, jotka haluavat tukea ko. oppilaan kävelytapahtuman liikuntasuorituksia valitsemallaan summalla. Viikolla 5 oppilaat ovat saaneet tapahtumatiedotteen mukana kotiinsa sponsorikuoren. Kuoreen oppilaan sponsori(t) merkitsee (/merkitsevät) nimensä ja summan, jolla tukee oppilaan jokaista UNICEF-tapahtumassa käveltyä kilometriä. Tapahtumapäivänä oppilaat saavat jokaisen suorituksen merkiksi "kävelypassiinsa" tarran.
Tapahtumapäivän jälkeen oppilas esittää "kävelypassinsa" tarroineen sponsoreilleen. Tarrojen määrän avulla sponsori laskee ja suorittaa lopullisen lahjoitussumman. Rahat voi laittaa sponsorikuoreen koululle palautettavaksi tai summan voi maksaa suoraan UNICEFin lahjoitustilille käyttäen koulun viitenumeroa 3200 4133 9310 0360 9654. Suomen UNICEF ry:n lahjoitustilit ovat:  (Nordea) FI15 1529 3000 0000 87 (Sampo) FI56 8000 1400 3000 01 (OP) FI83 5721 3210 0003 12 Tilille maksettaessa tieto maksusuorituksesta (viesti tai kuitti) laitetaan oppilaan sponsorikuoreen. Sponsorikuoret palautetaan koululle 28.2.2014 mennessä.   Lämmin kiitos kaikille sponsoreille arvokkaasta tuestanne!
Norssin opettajat ja opiskelijat

HUOMIO! Kaikki vähintään viisi kierrosta kiertäneet osallistuvat oppilaskunnan järjestämään arvontaan!